Kulttijohtaja Sarasvuo

Usko loppui, toisarvoiset osaajat saavatkin lähteä. Osapuolten näkemyksiä eroista kun Jarin vetovoima lakkaa. Miksi Jari käyttää aikaansa ja energiaansa lähtevien motiivien ja osaamisen kommentointiin tällaisella kiihkolla? Kivellä seisojan ei tarvitse huutaa ja pelätä putoamista. Hetteikössä tilanne on toisin, niin kuin amerikasta näkee. Pienetkin säröt padossa voivat kaataa suurenkin tammen, vaikka luonnollisia perusteita ei olisi olemassa.
Jarin menestys perustuu hänen hypnoottiseen vaikutukseensa niin asiakkaisiin kuin alaisiin. Hän on kuin kulttijohtaja, joka läpitunkevalla katseella ja loputtomalla sanapuurolla vetää kuulijat puoleensa uskomaan suurempaan ymmärrykseen, josta kannattaa maksaa, koska siten voit paremmin ja teet enemmän rahaa.
Hän on menestynyt loistavasti, mutta en oikein ymmärrä, mistä hänelle maksetaan. Jari on ulkoisesta korseudestaan huolimatta itsetunnoltaan ontto, mikä paljastuu aika pian hänen seurassaan. Monet itseään halveksivat ja pienenä pitävät menestyvät ulkoisesti, koska sillä yritetään korjata sisäistä tyhjyyttä. Näitä esimerkkejä on maa turvoksissa. Lopuksi kaikki annetaan pois.
Jari elää nyt häpeän raiskaamana. Hänen tekemistään ja olemistaan epäillään julkisesti. Häpeäraivo pursuaa vasemmalle ja oikealle. Mikään aikaisempi ei ole yhtään mitään. Kaikki kaatuu hammastikkuun, joka ei osoita oikeaan suuntaan. Uhkaako kultti tuhoutua?
Tuskin. Jari herää huomenna väsyneenä ja tyytymättömänä Kauniasten mökissään uuteen syksyyn. Lama ja tuho on hurmoskultin kannalta etsikkoaikaa. Kaikilla menee päin helvettiä, mutta vain Jari tietää sieltä ulospääsyn. Kartan saa, jos maksaa tarpeeksi.