Tuore oikeusministeri, mikä sen nimi nyt olikaan, ehdottaa kemiallista kastraatiota raiskaajille. Tällä tarkoitetaan ilmeisesti jotakin troppia, jota rikoksentekijä joutuu ottamaan vapauduttuaan vankilasta. Tällä tapetaan seksuaalinen halu siten, että henkilö ei enää voi raiskata ketään, tehdä kenellekään seksuaalista väkivaltaa.
Ajatus on kaunis. Raiskaajan sepaluksen aukaiseminen rajoitetaan pisuaarin ääreen. Kastraation jälkeen henkilö, mies on vaaraton ja hänet voi laskea ihmisten ilmoille.
Mitenkä tätä ideaa voisi soveltaa laajemmin? Katkaistaan varkailta kädet, niin eivätpä enää kykene anastamaan toisen tavaraa, kunnianloukkausrikoksiin syyllistyneiltä voitaisiin katkaista kieli ja sormet, niin eivät pääse enää solvaamaan muita, rattijuopot voidaan pakottaa ottamaan antabusta, jotta dokaamisen ja ajamisen yhdistelmä loppuu.
Uusi oikeusministeri, mikä hänen nimensä nyt olikaan, haluaa tehdä Suomesta ihmisoikeusesimerkkivaltion, jossa ihmisoikeuksia kunnioitetaan paremmin kuin missään muualla. Kaunis ajatus tämäkin, mutta soveltuu huonosti hänen muihin ajatuksiinsa. Onko kemiallinen kastraatio kastroitavan ja ihmisoikeuksien näkökulmasta hyväksyttävä toimenpide? Voidaanko ihmiseltä poistaa seksuaalinen vietti yleisen edun nimissä, ajatus on kyllä mielenkiintoinen, mutta myös problemaattinen.
Ihmisoikeusnäkökulmaa voi parantaa monin hallinnollisin toimin, resursseja lisää oikeudenhoitoon, jotta oikeudenkäynnit toteutuvat tehokkaasti. resursseja lisää uhrien hoitoon, jotta nämä pääsevät takaisin turvaan mielet ehyinä tai niin ehyinä kuin mahdollista tällaisen teon jälkeen.
Kuinka monta avioerojuttua puidaan näiden katraatiopelkojen alla, kuinka moni nainen ottaisi tämän uhan arsenaaliinsa saadakseen miehen taipumaan eroehtoihin. Väite raiskauksesta ja sitä seuraava kastraatiouhka, on tehokas tapa saada kylmempikin herra joustavaksi mihin tahansa, eikä näiden väitteiden taustalla tarvitse olla mitää perustetta, pelottavat väitteetkin riittävät.
Raiskaus on vastenmielisimpiä rikoksia, mitä on olemassa. teoista tulee tuomita ankarat rangaistukset ja uhreja on tuettava siten, että nämä pääsevät takaisin turvalliseen oloon. Munat naulalla seinään on ajatus, joka helposti ja aika hyväksyttävästi tulee mieleen tällaisen rikoksen rangaistuksena. Asiaa pitää kuitenkin harkita tarkkaan, sillä nyt kosketellaan ihmisen keskeistä nappulaa.