Hesari on uuden päätoimittajansa myötä muuttunut hyvään suntaan. Wikileaks jutut ovat oikeaa journalismia, missä vallan vahtikoira tekee työtään. Julian Assange ei kuvien perusteella vaikuta erityisen puoleensavetävältä henkilöltä, mutta tämä ei ole estänyt ruotsalaisia naisia kiinnostumasta miehestä. Tämä on yksi jutun aiheista, Assangen väitetyt seksirikokset Ruotsissa.
Esitutkinnan mukaan Assange on harrastanut seksi kahden eri naisen kanssa muutaman päivän välein. Molemmissa tapauksissa seksiä on puuhattu naisten asunnoissa, useita kertoja. Naiset ovat suostuneet seksiin, mutta halunneet kortsun väliin.
Naiset ovat olleet huolissaan Assangen mahdollisista taudeista, onko liikkuvalla miehellä pysyviä tauteja, jotka voisivat siirtyä Ruotsiin. Naiset menivät poliisin puheille saadakseen ukon sukupuolitautitestiin. He eivät halunneet tehdä rikosilmoitusta. Epäilty teko on Ruotsissa ilmeisesti virallisen syytteen alainen, mikä tarkoittaa, että viranomainen voi itse käynnistää tutkimuksen saatuaan epäillystä teosta tiedon.
Tässä asiassa on siis kyse siitä, että Ruotsin valtio on päättänyt ryhtyä selvittämään, käyttikö Julian kortsua. Julianin kuultiin esitutkinnassa. Kun hän lähti maasta, pistettiin haku perään ja nyt kortsunkäyttöä puidaan Lontoossa. Julian, käytitkö kortsua vai et. naiset eivät kiistä etteikö seksi olisi ollut vapaaehtoista. Naisten ainoa huoli oli mahdollinen tartunta, oliko miehessä kirppuja vai ei.
Jos Julianilla on HIV, hän on tehnyt väärin ja hänen kuuluu saada rangaistuksensa, kaikissa muissa tilanteissa naisten olisi syytä hoitaa itse itsensä. He ovat suostuneet seksiin, vaikka ovat halunneet kortsun mukaan. Oli kortsu olllut tai ei, kaikki on ollut vapaaehtoista.
Ymmärrän naisten huolen, asian selvittäminen on kyllä saanut aivan väärän tavan puhumattakaan mittasuhteista. Ruotsin valtion toimintaa on kyllä vaikea ymmärtää. valtio ei ryhdy tällaiseen toimintaan sen selvittämiseksi, käyttikö joku kortsua vai ei. Tässä on kyse jostain muusta. Olen siitä Julianin kanssa samaa mieltä. Jos Ruotsin valtio selvittäisi samalla intensiteetillä kaikkea vastaavaa, olisi maailma täynnö kortsuhakuja, vaaleitten ja hiukan tummempienkin miesten perässä.