Korkein oikeus linjasi tuoreessa ratkaisussaan KKO 2009:80, siis tämä oman tuomion purku, lainvoimaisen tuomion purkamisedellytyksiä. KKO:n mukaan tuomion purkaminen ilmeisen lain väärin soveltamisen perusteella edellyttää, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomassa ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä.
Siis
Laissa säädetään, että korkein oikeus voi purkaa tuomion, joka perustuu ilmeiseen lain väärin soveltamiseen. KKO katsoi, että jotta näin voitaisiin tehdä, tulee väärän tuomion olla kiistatta ristiriidassa lain oikean soveltamisen kanssa,
Siis
Mitään epäselvyyttä aikaisemman tuomion virheellisyydestä ei jää.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että puretun tuomion sorvanneet tuomarit syyllistyvät tämän johdosta automaattisesti virkavirheeseen. Jotta näin ei tässä tapauksessa kävisi, korkein oikeus kirjoitti, että oikeustila tässä asiassa selkisi vasta pian korkeimman oikeuden antaman väärän tuomion jälkeen, kun Suomi sai tuomion tapauksessa Marttinen v. Suomi.
Tämä ei pidä paikkansa.
Suomen valtio tuomittiin Marttinen v. Suomi jutussa korkeimman oikeuden oman virheellisen tuomion KKO 2002:116 perusteella.
Siis
Vuonna 2002 oli selvää, että vakiintunut oikeustila on se, joksi korkein oikeus sen uusimmassa purkuratkaisussaan totesi. Tämä vallitsi siis myös viime keväänä korkeimman oikeuden tehdessä ratkaisunsa KKO 2009:27, joka nyt purettiin.
Kaikesta tästä seuraa, että korkein oikeus on nyt todennyt, että veijariviisikko Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki esittelijänsä Mika Huovilan kanssa on viime keväänä tehnyt ratkaisun, joka on kiistatta ristiriidassa lain oikean soveltamisen kanssa.
Jos tästä ei seuraa mitään vastuuta näille veijareille, jotka tuomitsivat linnaa lakia täysin väärin soveltamalla, niin mistä sitten seuraa?