Koksunokka

Kokoomuksen maratoonaritrio Katainen, Stubb ja Häkämies julistivat Venäjän olevan loppu tai ainakin pahainen köyhimys. Venäjä on porukan mukaan kylläkin suurvalta, koska sillä on isot pyssyt, mutta pienvalta, koska se on köyhä eli tämän logiikan mukaan venäjä on suurinpiirtein keskivalta.
Venäjää on historiassa aliarvioitu moneen kertaan ja aina huonoin seurauksia. Päätään on äiti venäjän kiveen käyneet hakkaamassa niin Napoleon kuin Hitler ja heillä oli takanaan hieman enemmän voimaa kuin kokoomuksella.
Kansainvälisissä suhteissa valtiot ovat periaatteessa kaikki tasavertaisia, suvereeneja toimijoita aivan samalla tavalla kuin ihmiset keskenään. Tämä on siis tämä periaatteellinen puoli, sitten tulee todellisuus. Sinä et vain vittuile isommalle, et nakkijonossa, et missään muuallakaan.
Kolme suomalaista ministeriä on nyt ryhtynyt aukomaan päätään ja halventamaan Venäjää, naapuria, jonka kanssa kauppa käy ja hyvinvointi lisääntyy. Mikä on tällaisen toiminnan motiivi? Kovan jätkän näytteleminen vaalivoiton toivossa.? Joka tapauksessa tämä on yhtä tyhmää kuin kenen tahansa halventaminen, koska Venäjän talouden ja asen suurvalta-aseman kyseenalaistaminen on halventamista jos mikä. ja typerää.
Jos nämä pojat tekisivät tätä omaan lukuunsa, asialla ei olisi merkitystä. Nyt he vaarantavat Suomen edun typerillä puheillaan. Onko tämä tapa ajaa Suomi natoon, isompien suojaan, josta on helppo huudella. Yritetäänkö Venäjä saada ärsyyntymään ja käyttäytymään uhkaavasti, jotta kokoomuspoikien nato-onni toteutuisi? Hullua.
Valta pitäisi antaa kypsille, viisaille ihmisille, ei klopeille. Yleensä vallassa ei ole poikasia, koska siitä on historiassa huonoja kokemuksia. Kokoomusministerien ulostulo ja käyttäytyminen on kuin minkä tahansa kokaiinia nokkaansa vetäneen henkilön heilumista. Oma kuva näyttäytyy todellista suurempana. Todellisuudentaju hämärtyy.
Käyttäytyminen vahvistaa sen minkä kuva kertoo. Nämä kundit eivät ole koskaan joutuneet mittelemään itseään mitään muuta kuin kasvovoidetta vastaan. painikokemus puuttuu.