Kokoomus kompuroi

Presidentti Martti Ahtisaari otti lipat liukkaissa lakerikengissään Ruotsin reissulla tultuaan presidentiksi. Sauli ei ottanut vaan kolasi lumet pihaltaan ja lähti katsomaan uutta kämppäänsä Mäntyniemeä rouvakkonsa Jennin kanssa, joka oikeesti näyttää Parviaisen naiselta, siis 30 vuotta miestään nuoremmalta.
Asioihin tavataan suhtautua hiukan eri tavalla, vaikka samanlaisia juttuja sattuu ihmisille. Ahtisaaren lipat nostattivat hirveän haloon ukon dokaamisesta ja kelvottomasta käytöksestä kun taas Jyrki boyn vastaava ruukkuun kaatuminen ei aiheuta kummastusta.
Jyrki sanoo kaatuneensa selvinpäin kukkaruukkuunsa. Hänellä on otsan oikeassa yläreunassa, hiusrajassa muutaman tikin vekki ja vasen silmä mustana. Miten hän on tämän onnistunut tekemään, työntämällä päänsä kukkapurkkiin? Aika perusteelliset lipat liukkailla kengillä selvinpäin. Känni on ihan ok kun on aihetta juhlaan, mitä sitä selittelemään.
Miten Sauli ja hänen nuorikkonsa eroavat Pekasta ja Antoniosta, molemmat rakenteet ovat hiukan tavallisuudesta poikkeavia kuitenkin niin, että nuoren naisen kanssa kulkeminen kertoo miehuudesta kun taas miesten kesken on hiukan neitimäistä. Nyt presidentiksi haluttiin mies, hetero, toisin kuin tähän asti kun presidenttinä on ollut nainen, joka on ehkä ainakin bi samoin kuin miehensä Ara.
Elämästä näyttää saavan mitä ansaitsee, ei mitä toivoo. Ike Kanerva piti Saulia 1990-luvun alussa tyypillisenä yhdenkauden kansanedustajana, katsoi hiukan ylhäältä alas nenänvarttaan pitkin, miehet ovat hyvin erilaisia. Sauli on ollut vakaa, Ike ei. Miesten urat ovat urenneet ja eronneet, pitkäjänteinen johdonmukaisuus, jossa arvot ovat selkeitä, kantaa. Lyhytaikainen hetken huuman hakeminen ei. Molemmat ovat nuorien ja kauniiden naisten perään, pitkäjänteisyys on tässäkin eduksi.