Suomi huokui ja heilui kun kansa haukotteli Percyn Fortumista saamia palkkioita. Percy Lilius on kuitannut hiukan yli 30 miljoonaa tämän vuosituhannen puolella palkkioina viranhoidosta suomalaisen sähkömonopolin suurvisiirinä. Aika paljon, mutta kaikki on suhteellista. Oleellista on, mistä ja minkä vuoksi Percyn lompsaan tippui tällaisia rahoja.
Percy meni toimitusjohtajaksi firmaan, joka oli sekaisin kuin r-kioski ryöstön jälkeen. Percy laittoi firman kuntoon, saneerasi sen ammattitaidolla ja sai yhtiön osakekurssin nousuun. Ei ole Percyn vika, että firma toimii kilpailurajoitteisella toimialalla, jossa voitot ovat kohtuuttomia. Oleellista on huomata, että voitot eivät olleet kohtuuttomia ennen Percyä, hän teki firmasta kannattavan, hyvin kannattavan ja siitä hyötyi yli 50 %-määräisesti Suomen valtio, joka omistaa määräysvallan firmasta. Valtio tienasi miljardeja, Percy hiluja. Ilman Percyä, valtio ei olisi saanut miljardeja eikä miljoonia Percyn palkkioista veroina.
Asiat pitää laittaa oikeaan kontekstiin, jotta niitä on järkevää arvioida mittarilla kohtuullista/kohtuutonta.
Salon käräjäoikeudessa päättyi juuri oikeudenkäynti, jossa tuomioistuin päätti, että vuonna 1993 tapahtunut kiinteistökauppa ei ollutkaan todellinen. Tästä seurasi, että vastaaja menetti kotitalonsa Arsenalille/tämän hallitsemalle konkurssipesälle. Oikeudenkäynti tässä asiassa käynnistettiin vuonna 1999 käräjäoikeuteen toimitetulla haastehakemuksella, joka heräsi henkiin muutama kuukausi sitten.
Riippumatta siitä, miten asia todellisuudessa oli, on täydellisen järjetöntä, että alioikeuksissa edelleen selvitetään 1990-luvun alkuun liittyviä tapahtumia. On täysin käsittämätöntä, että Salon käräjäoikeudessa on haudottu tällaista asiaa lähes kymmenen vuotta saattamatta oikeudenkäyntiä liikkeelle. On aivan selvää, että tuomioistuimen toiminta on perustuslain takaamien oikeuksien vastaista. Nämä ovat vain tällaisia muotoseikkoja tähän hulluuteen liittyen.
Materiaalinen puoli on tässä asiassa, jos mahdollista, vieläkin järjettömämpi. Kyse on noin 200 000 euron arvoisesta rakennuksesta, joka on suuren remontin tarpeessa. Käytännössä rakennusta on hyvin vaikea realisoida. Arsenal käytti rahaa tämän oikeudenkäynnin hoitamiseen lähes 100 000 euroa. Tällä laskuopilla, Arsenal voitti edelleen noin 100 000, mutta oikeudenkäynti jatkuu, mistä seuraa, että rakennuksen arvo kuluu asiamiespalkkioihin.
Tässä ja muissa Arsenalin ajamissa jutuissa, oikeudenkäyntikulut ovat täydellisen käsittämättömiä ja perusteettomia. Kukaan ei valvo Arsenalin käyttämien asiamiesten kululaskuja. Jokainen asiamiestoimintaa harjoittava henkilö näkee takasilmällään, että kustannukset näissä asioissa ylittävät moninkertaisesti normaalin asianhoidon markkinahinnan. Arsenal on rälssittänyt näitä tehtäviä kavereilleen, jotka ovat tienanneet miljoona miljoonan perään näitä prosesseja hoitaessaan.
Percyn saama korvaus on hyvin kohtuullinen verrattuna näihin asiamiespalkkioihin, jotka eivät perustu mihinkään. Maksamalla tällaisia korvauksia, valtio varmistaa oikeudenkäyntien jatkumisen maailman tappiin asti asioissa, joiden olisi kaiken kohtuuden nimissä syytä jo loppua.
Tässä asiassa valtio olisi saanut rahansa heti sopimalla, mutta tämä ei ole näiden asiamiesten intressissä, minkä vuoksi mistään ei sovita mitään. Kummallisinta näissä jutuissa on, että vallan vahtikoirat pysyvät hiljaa kun valtion varoja kaadetaan kaivoon percymäisiä summia. Sananvapaus on tällaista, sanotaan vaan asioita, joilla loukataan yksityisiä, jotka eivät voi lyödä takaisin, valtion toimien arvosteleminen veisi saunakutsut toimittajilta.