Suomi on muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu toistuvasti ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. Valtio on laiminlyönyt ihmisoikeussopimukseen perustuvat velvoitteensa – valtio on rikkonut omaa lakiaan.
Mikäli yksittäinen ihminen laiminlyö lakiin perustuvat velvoitteensa – syyllistyy lain rikkomiseen, valtio huolehtii tämän vastuun toteuttamisesta, Suomessa kylläkin aika pitkän kaavan mukaan. Miksi valtio ei sitten joudu vastuuseen?
Virkamiehet ovat se ”valtio” joka käyttää valtion valtaa ihmisiin nähden. Virkamiesten laiminlyöntien tai tekojen rangaistavuudelle rima on asetettu korkeammalle kuin yksittäisen ihmisen tekojen. Sama pätee virassa aiheutettujen vahinkojen korvaamisvelvollisuuteen. Miksi näin?
On aika nurinkurista, että lain rikkomisesta yksityiselle ihmiselle seuraa rangaistus helpommin kuin valtiolle, sille isoveljelle, joka valvoo ja jota tulisi voida kunnioittaa. Suomessa valtion kunnioittaminen ei perustu ihailuun vaan pelkoon.
Tästä seuraa, että valtion nimissä yksittäiset virkamiehet voivat halutessaan toteuttaa omia fantasioitaan joutumatta todelliseen vaaraan, että heihin voisi kohdistua sanktioita.
Tuoreessa tapauksessa oikeusasiamies moitti poliisia siitä, että tämä kuunteli ja tallensi lainvastaisesti epäillyn ja tämän asianajajan välisiä keskusteluita. Mitä sitten, no ei mitään.
Oikeusasiamies, jonka tehtävänä on valvoa ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista kirjoitti pitkät perustelut ja asia oli sillä hyvä. Lakia rikkonut virkamies ei joutunut vastuuseen.
Mitä merkitystä sellaisilla laeilla on, jotka on asettettu yksittäisen ihmisen suojaksi valtiota vastaan – oikeudet – mutta joiden rikkomisesta ei seuraa kenellekään mitään sanktioita.
Eipä juuri mitään, ihmisoikeudet Suomessa ovat monilta osin vain ”law in books, not law in action.”