Kid Nappaaja

Poika päätti laittaa taloutensa kuntoon hiukan eksoottisemmalla tavalla, ryöväämällä morsiamen vastoin tämän tahtoa pahvilaatikossa Turkuun. Poliisi tutkii tekoa panttivangiksi ottamisena, katson, että teko täyttää kyllä teon kvalifioidun tekomuodon, siis törkeä rikoksen, koska nainen vietiin vastoin tahtoaan juuri Turkuun.
Oikeustieteen lisensiaatti, aktiivi VPK:lainen, lennokkimies ja vielä yliopistolla töissä. Loistava kandidaatti hoitamaan yhteisiä asioita Turun valtuustoon. Uppoaisi porukkaan kuin mummo suohon. Aatetoverit demareissa eivät enää halua miestä muistaa, kun tuli hiukan mäkeä vastaan.
Kotiväki toivoi, että lehdet eivät puuttuisi Herlinien yksityiselämään. Toivomuksen esitti sananvapauden edusmies Niklas Herlin, joka on ollut kiihkeä kynämies, kun kynä on pysynyt kädessä. Mies on erittäin mukiinmenevä.
Uutisointi tapauksen ympärillä on ollut varsin erikoista. Tapauksesta on kirjoitettu kuin dekkarista, joka putosi kylän torille. Dekkarista tuli totta. Uutisointi on ollut harvinaisen asiapitoista. Väkivaltarikollista ei kukaan ole ryhtynyt mollaamaan eikä pitämään pahana ihmisenä. Mies on älykäs veijari, joka melkein onnistui jekussaan. Hän teki vain yhden virheen parkkihallissa ja siitä kopsahti 7,5 vuoden tuomio. Tämä on nyt vasta arvaus, mutta tuolla tappoluvuissa kakku varmaan tulee olemaan. Kukkeli istuu siitä puolet ja pääsee ulos reilun 3 vuoden kuluttua. Koska hän on väkivaltamies, pääsee hän pikapuoliin avotaloon grillaamaan.
Jos vertaa turkulaisen lisensiaatin saamaa julkisuutta ja tuoreita valtionyhtiöitten palkitsemisia liliuksineen, ei voi kuin hämmästellä, kumpi onkaan oikeasti moitittavampaa. Murhalla uhkaaminen ja neidon väkivaltainen pakottaminen Turkuun vai palkannostaminen valtionyhtiöstä. Lilius on julkisuudessa leimattu selkeästi suuremmaksi konnaksi kuin turkulainen möhömahainen muka budomies.
Suomalainen kulttuuri, jota media heijastaa, ihanoi väkivaltaa ja vihaa rahaa, erityisesti toisten rahaa. Kulttuuri muuttuu hitaasti. Tältä osin voisi hiukan kiihdyttää vauhtia. Turkulainen ei ole Robin Hood. Hän on tavallinen väkivaltarikollinen.