Kepun hoitamaton homma

Onko junttien puolue hoitanut hommansa kelvollisesti. Tämä ei selviä arpomalla kuka sai keneltäkin ja kuinka paljon. Kysymys vaalirahoituksesta on lapsellista valtapeliä, jonka on mahdollista jatkua, koska ymmärrys todelliseen kritiikkiin ei riitä.
Onko tässä maassa vielä joku, jolle Kehittyvien Maakuntien Suomi ja sen taustavoimat eivät olisi yksiselitteisen selviä? Laittaisiko sosialidemokratiaa sydämessään kantava vaalirahoittaja yhdistykselleen tällaisen nimen, entä kokoomuksen kypäräpäät, jotka ovat vaihtamassa aatettaan rukkasiin. Ainoa aatesuunta, joka ulvoo maakuntien nimeen on kepulit, Juudakset, jotka jostakin käsittämättömästä syystä kolmesti kieltävät Kehittyvien Maakuntien Suomen kun pöydällä on hieman käteistä tai kun tämä tulee julki.
Mitä kepulit ovat tehneet ja jättäneet tekemättä, jolla olisi ihan oikeasti jotakin merkitystä? Tämä selviää käymällä kaupassa. Sisäfileen kulmaan oli eilen työnnetty hintalappu, 64 euroa kilo. Kaikki ruoka maksaa järjettömästi, asunnot ovat kohtuuttoman hintaisia, ihmisten ostovoima lakkaa kohta olemasta ja aika yksinkertaisten asioiden vuoksi.
Maataloustuotanto on kepun johdolla ajettu alas. Täällä ei enää ole lehmiä, joita syödä. Kiinteistöjen hinnat ovat järjettömällä tasolla, koska kepulien hallitsemat kunnallisvaltuustot eivät kaavoita maata riittävästi kaiken kansan rakennettavaksi.
Yksinkertaiset asiat ovat niitä, joilla on merkitystä. Ruoka ei saa maksaa kohtuuttomasti eikä asuminen normaaliasunnossa saa syödä ihmisen kaikkia rahoja. Vaalirahasopan voisi työntää paikkaan, jonne aurinko ei paista. Kepulit pitää nostaa seinälle niistä oikeista tuhoista, joita he ovat saaneet aikaan Suomessa.