Mikä on tehokkain tapa syöksyä rotkoon Bulevardilta? No, ainakin yksi hyvä keino on ostaa punainen Ferrari, ajaa sillä katto alhaalla ympäri Helsinkiä ja mennä kertomaan Hesarin kuukausiliitteelle, että hyvin menee, vaikka aina ei ole mennyt.
Christer Lybeck on rohkea mies eikä se johdu siitä, että hän päivittäin kulkee veitsi tanassa työpaikallaan. Mies on menestynyt ortopedi, pienen yksityissairaalan osakas, ja entinen vanki, vuosikausia Sörkassa istunut mies, linnakundi, joka erikoistui aikanaan turpaanvetämiseen ja kaikkeen siihen liittyvään, nyt korjailee jälkiään.
Tutustuin mieheen, kun olin hänen asiakkaanaan. Chrisu leikkasi kyynärpäästäni luupalan, joka heilui omaan tahtiaan ja hinkkasi nahan alla kaikkea luuta pehmeämpää. Chrisu hoiti palan pois, ammattitaitoisesti ja kivuttomasti. leikkauksen jälkeen burana riitti eikä sitäkään tarvittu kuin hetki. Hän on ammattilainen. Leikkaussalista alkoi rakkaustarina, ei kylläkään Chrisun kanssa. Tämä tarina ei buranalla parantunut, mutta se kuuluu yksityisyyteen eikä aukea tässä.
Miksi mies menee huutamaan julki onneaan, koska suomalainen hyväksi havaittu kansanviisaus kehottaa piilottamaan onnen onnettomilta, jotka tuhoavat sen kateellisuuttaan ja pahuuttaan. Tästä on loputtomasti esimerkkejä.
Chrisu itse toivoo tarinansa auttavan muita, kertovan elämän mahdollisuuksista, siitä, että syvimmästäkin rotkosta voi nousta ilman että sinne tarvitsee jättää kättään kuten erässää leffassa. Kyse on ihmisestä, omasta halusta parempaan ja valmiudesta tehdä asioita sen eteen.
Tarja Halonen jakaa präniköitä vasemmalle ja oikealle, yleensä vasemmalle. Nyt olisi mahdollista antaa metallinpala miehelle, joka omalla esimerkillään on näyttänyt, että elämä kantaa, jos tahtoa riittää. Toivottavasti yksikään toimittaja ei ryhdy ampumaan miestä, joka paljasti rintansa, koska aina riittää juttua ja juttuja ihmisistä, jotka ovat jotakin saavuttaneet, eläneet hiukan rosoisemmin.