Jotkut saa, toiset ei

Jääkiekkomies Matikainen pääsi maistamaan lain karvaista kouraa todistettuaan hiukan niin ja näin, pyrkimyksin ilmeisesti parhain päin. Oliko Karalahti vielä velkaa HIFK:lle vai ei, toi Matikaiselle rikossyytteen väärästä valasta, koska Matikaisen näkemys asiasta muuttui poliisitutkinnasta oikeuteen.
Matikaisen teko ei ole aivan järisyttävä oikeuden maailmassa. Jos jokainen, jota todistajana rikosjutuissa kuullaan, saisi vastaavan kohtelun, pitäisi Suomeen rakentaa yksin näitä varten uusi vankila. Totuuden mutkittelu todistajan suussa johtaa syytteeseen vain, kun syyttäjä niin haluaa, kun todistaja ei ole edistänyt syyttäjän asiaa. Syyttäjien omien todistajien saaminen vastuuseen suorista valheista on Suomessa lähes mahdotonta.
Olen käsitellyt yhtä tapausta uudessa kirjassani Kirottu salaisuus. Todistajina rikosoikeudenkäynnissä kuultiin sekä oikeusministeri Koskista että nykyistä apulaisoikeusasiamies Lindstedtiä. Heidän todistajankertomuksensa eivät samanaikaisesti voineet olla totta. He eivät oleet syyttäjän kutsumia todistajia. Kiinnitin jutun syyttäjän huomiota todistajankertomusten ristiriitaan.
Mitään ei tapahtunut. Valtio suojelee omiaan, siis valtiota itseään. Matti meikäläinen tai matikainen olisi samassa tilanteessa joutunut todennäköisesti matikaiseksi käräjille, ainakin, jos todistajankertomukset olisivat olleet vastaajille myönteisiä.
Mitä tästä opimme, kannattaa todistaa niin kuin valtio haluaa, niin ei tule vaikeuksia. Totuudella ei niin väliä.