Jippiitä

Ensimmäinen viikko takana. Jutun aloitti aikanaan kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia, joka on antanut kasvot jutulle, syytteelle ja sille, että valtion mielestä vastaajat ovat rikollisia.
Olen kuunnellut ensimmäisen viikon vastaajien kertomaa. Oli asia niin tai näin, on täydellisen väärin ja kohtuutonta, että silloiset nuoret pojat, jotka olivat suurin piirtein ensimmäisessä työpaikassaan tekemässä yhtiön tilinpäätöksiä, ovat nyt yli kymmenen vuoden jälkeen tapahtumista edelleen vastaamassa rikosjuttuun, joka on tuhonnut heidän uransa. Syyttöminä, koska kukaan ei ole syyllinen ennen kuin hovi lyö nuijalla. Ja tässä jutussa pohjalla on käräjäoikeuden täydellisesti vapauttava tuomio kaikille, kuka sitä muistaa.
No Riitta Partiasta, kaikki odottivat kohtaamista, mutta Riitta teki oharit, saliin ilmestyi edellinen kakkossyyttäjä ja uutena juuri koulusta syyttäjälaitokseen löytänyt nuori likka. Partia jätti meidät ja jutun, kaikki kysyivät miksi, hän ei ollut ilmoittanut asiasta edes puheenjohtajalle, tuliko rimakauhu?
Torstaina tippui seuraava syyttäjä, jäljelle jäi nuori tyttö, joka oli hiukan orpo piru juttunsa kanssa. Jopa puheenjohtaja sääli häntä joutumisesta vastakkain tällaisen susilauman kanssa, tarkoitti puolustusasianajajia.
Tyttö pakotti kakkosen ylös sängystä hoitamaan hommaansa,
Kovin mielenkiintoista, ja nyt jatketaan valmistautumista, eilen pidin vapaapäiväm, ensimmäisen muutamaan viikkoon, viikonloput mukaan luettuna