Sumeuden logiikka kuvaa ehkä parhaiten Jari Sarasvuon toimintaa yrittäjänä. Sisäinen sankari, joka asuu meissä kaikissa tekee itsestään jumalan itselleen ja rahaa massiinsa. Tähän maailmaan ei sovellu toverillisuus tai yhdessä tekeminen, koska kaikki tekevät yksin itselleen, vaikka huutaisivat joukolla Jarin aamupalalla hallelujaa Jarin aasille, joita he kaikki ovat.
Suu pulppuaa tarinaa kuin hukkuva huutaessaan apua veneestä, jossa paikkoja on vain rajallisesti. Puhe on täynnä sisältöä ja nostatusta, mutta kukaan ei oikeasti tarkoita sillä mitään. Puheen tarkoituksena on sumentaa muiden, seuraajien ajattelu ja asettaa nämä aisojen väliin vetämään rattaita, joilta jeesustelu jatkuu, vaikka aisojen välissä karja alkaa vedellä viimeisiä, muuttua hyödyttömäksi.
Viime viikonloppuna Jari ja Renny itkeskelivät kovaa kohtaloaan. Jarin firmasta osingonmaksuun varatut rahat uhkasivat kulua palkkoihin, Rennyllä itku tuli kun ei saanutkaan tehdä leffaa. Aivan kuin lapselta olisi otettu tikkari suusta ja sanottu, että eiköhän tämä riitä. Kun Jari ei meinaa saadakaan milliä ja kun Renyltä otetaan shekkivihko pois, kun ei saakaan tuhlata 10 milliä, niin itku tulee.
Itkun nimeksi laitetaan kuitenkin tuska muiden puolesta, koska se on moraalista ja kohottaa itkijän muiden yläpuolelle. Työttömäksi jäävät näyttelijät ja konsultit toimivat askelina pyhään, kunnialliseen itkuun, joka kertoo itkijän inhimillisyydestä, vai kertooko se siitä. Onko kyse näytelmästä, jossa itkijä nauraa lompsaansa sulkiessaan, kun kamerat ovat sammuneet.
Itkunäytelmässä ei ole mitään moitittavaa, huvittavaa on seurata näytelmän läpimenoa yleisössä.