Jari konttaa

”Minusta Kari Uoti on tässä tapauksessa parempi ihmisoikeus- kuin liikejuristi”, kommentoi Jari Sarasvuo myötätuntoisesti. Muuta hän ei Uotista halua sanoa. Tämä lainaus on Talouselämän verkkosivulta 23.11.2009, kun toimittaja tiedusteli Jarin kantaa yhtiönsä liikearvon alaskirjaamiseen.
Olin ja olen sitä mieltä, että Trainers’ Housen taseessa oli ilmapallo, liikearvoa, jota pidettiin omaisuutena, vaikka se oli pelkkä reikä ilman reunoja. Tänään yhtiö alaskirjasi tätä reikää, eli ilmoitti olevansa kanssani samaa mieltä, siis mieltä, jota olin noin puolitoista vuotta sitten.
Olinko tehnyt asiassa perusteellisen tutkimuksen, jonka perusteella päädyin arviooni, no en ollut. Vilkaisin yhtiö tasetta ja asia oli aivan selvä. Kirjoitin perusteluni blogiini, joita sitten Jari yhdessä Balance Consulting nimisen hullun hauskan analyysifirman kanssa ryhtyi moittimaan.
Tarinan opetus ei ole siinä, että olin oikeassa, vaan siinä, että on aika huolestuttavaa, jos analyytikot, joille maksetaan rahaa taseitten ymmärtämisestä, eivät niitä ymmärrä. Että meillä pääsee julkisuuden seulan läpi keisareita ilman vaatteita, vaikka puhutaan isoista asioista, pörssiyhtiöitten todellisesta taloudellisesta tilanteesta.
Tämä on vasta alkua, Jarin liuku jatkuu. Samoin voi käydä TH:lle. Aika näyttää.
Taseen muuttaminen hieman rehellisemmäksi yritettiin piilottaa uutiseen, jonka mukaan kylän kovin laitahyökkääjä siirtyy TH:n toimitusjohtajan hommista yhtiön hallitukseen. Jari ei kuitenkaan jätä yhtiötä, vaan hän jää sen palvelukseen täysipäiväisesti hoitamaan jotakin.
Ratkaisussa ei ole mitään järkeä. Jarille piti löytää jotain tekemistä. Miten hän sijoittuu yhtiön organisaatiossa, onko hän uuden toimitusjohtajan alainen vai esimies, miten hän voi hallituksen jäsenenä hoitaa jotakin operatiivista, toimitusjohtajan rooteliin, alle kuuluvaa tehtävää, miten hänen heilumisensa suhtautuu yhtiön hallituksen puheenjohtajan rooliin? Taitaa tulla Arne Aktanille lähtö nykyisestä virasta.
Tapahtunut osoittaa, että asiat laitetaan sopimaan Jarin toiveisiin ei kenenkään muun, ei ainakaan yhtiön. Neuvooko TH asiakkaitaan järjestämään oman organisaationsa yhtä älyttömäksi, tuskin.
Yhtiön osakekurssi reagoi uutisiin, ensi nousi, sitten laski huomattavasti. Kaikki tämä muutaman kymppitonnin vaihdolla. On typerää, että tällaisia yhtiöitä on listoilla.