Korkein oikeus jalkautui maakuntaan selvittämään jääpalaongelmaa. Onko taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja vastuussa, jos ohikulkijan päähän putoaa lipputangon nuppi tai jääpala taloyhtiön katolta. Oikeusneuvokset Tulokkaan, siis hyvätuloisen oikeusneuvoksen johdolla, tirkistelivät talon seinää ylös ja alas ja pohtivat maata ravisuttavan ennakkotapauksen sisältöä.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja pääsi kerrankin arvoiseensa seuraan, pohtimaan oikeusneuvosten kanssa jääpalavastuuksymyksiä.
On hämmentävää, miten korkeimpaan oikeuteen jutut valikoituvat. Samainen oikeusneuvos, siis tämä hyvätuloinen, päätti viime viikolla, että ei ole tarpeen ottaa kantaa ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden velvoittavuuteen Suomessa, siis kysymykseen, onko suomalaisten tuomioistuinten ja muiden viranomaisten noudatettava EIT:n ratkaisuja.
Hyvätuloinen vältti vastuutaan, koska hänelle informoitiin valituslupahakemuksessa, että asia saatetaan uudelleen EIT:n tutkittavaksi ihmisoikeussopimuksen 1, 13 ja 46 artiklan loukkaamisena, mikäli KKO ei asiaa tutki. Samalla herroja pyydettiin tekemään ratkaisunsa pikaisesti, mitä he todella noudattivat. KKO:n ratkaisu tuli parissa viikossa.
Kysymyksessä oli tämä turuntauti, siis hovin ratkaisu olla noudattamatta EIT:n tuomiota.
Oikeus on politiikkaa, kuten tuore kansainvälisen tuomioistuimen Serbiaa koskeva tuomio osoitti. Serbia ei ollut vastuussa kansanmurhasta, jonka sen armeija toteutti. Kuka sitten on siitä vastuussa?
Tällaisella tuomiolla pehmitetään Serbia hyväksymään Kosovon itsenäistyminen, oikeutta sillä ei jaeta. Oikeutta ei ole, se on valtaa, jota käyttää poliitikko, ei riippumaton tuomari.
There is no God – no Law, no Justice for the victims of Human Rights violations