Islantilaiset putoavat

Tilanne rahamarkkinoilla alkaa erehdyttävästi muistuttaa 1990-luvun tilannetta juuri ennen pankkikriisin puhkeamista. Pankit kärsivät luottotappioita huonoista luotoista, tänään sub-prime asuntoluotoista sekä muusta spekulatiivisesta luotonannosta, 1990-luvulla säästöpankkien hulivililuotoista. Aikanaan valtio pelasti pankkijärjestelmän pankkituella, miten käy nyt? Iso-Britanniassa keskuspankki on jo joutunut osalliseksi. Se joutui takaamaan erään pankin sitoumukset.
Pankkijärjestelmän toimivuus edellyttää luottamusta pankkien välillä, koska ne rahoittavat toinen toisiaan. Pankin ei pitäisi lainata rahaa taholle, joka ei kykene maksamaan lainojaan takaisin. Tämä taho voi olla myös pankki. Jos pankki myöntää hulivililuottoja kuten säästöpankit aikanaan, törmää se luottotappioihin, jotka syövät pankin omat varat ja lopulta ajavat pankin tilanteeseen, jossa se ei enää kykene vastaamaan sitoumuksistaan velkojilleen – tallettajille ja muille pankeille.
Säästöpankkiryhmä ärsytti muita pankkeja aggressiivisella luotonannolla, joka ensin näytti tuottavan huimia tuloksia. Säästöpankkiryhmä kasvoi ja kannatti. Sen johtajat Wegelius ja Riikonen esiintyivät pankkimaailman velhoina, Midaksina, joiden kosketus muutti kaiken kullaksi. Muut pankit kirskuttivat hampaitaan.
Kun ensimmäiset merkit luottotappioista alkoivat pintautua, ilo oli ylimmillään – siitäs saivat. Kostoa ryhdyttiin kuorruttamaan lopettamalla luotonanto säästöpankeille pankkien välisillä markkinoilla, mikä ajoi säästöpankkiryhmän lopulta valtion syliin.
Löytyykö nykyhetkestä jotakin yhtäläisyyksiä tähän tilanteeseen? Islantilaiset pankit ja sijoitusyhtiöt vyöryvät maailmalle ostelemalla kaiken mitä vastaan tulee ja vielä aivan järkyttävillä hinnoilla. Islantilaiset esiintyvät miljardööreinä eri listoilla. Miten on mahdollista, että kalanhajuinen saari muuttuu kaiken pankkitoiminnan ymmärryksen keskukseksi aivan samalla tavalla kuin SKOP:n pääkonttori aikanaan?
Ei se tietysti niin olekaan.
Olen aivan varma, että islantilaiset pankit ovat peräkkäin niitä hallitsevien finanssiryhmien kanssa, joiden takana on nuoria finanssileijonia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että islantilaisten pankkien taseissa on suunnattomia spekulatiivisia luottoja niiden omille omistajille – aivan kuin meillä 1990-luvulla.
Kaikki menee hyvin niin kauan kun kaikki nousee. Pankit saavat hyvän tuoton luotoistaan ja velalliset/sijoittajat saavat ällistyttäviä voittoja spekulatiivisista sijoituksistaan. Kun markkinoilla alkaa epävarmuus, kurssit ja muut omaisuusarvot laskevat, spekulatiiviset sijoitukset muuttuvat pommeiksi rahoittajiensa, islantilaisten pankkien taseissa. Kun muut pankit ymmärtävät tämän, lopettavat ne luotonannon näille nykypäivän säästöpankeille ja homma on selvä.
Islanti palaa takaisin vanhaan maailmanjärjestykseen kalanhajuiseksi satamaksi jossakin pohjoisessa. Juristit saavat suunnattoman konkurssipesän hoitoonsa. Pankkivalvontaa kiristetään Euroopassa. Elämä jatkuu normaalisti. Toivottavasti tästä vihdoinkin opitaan jotakin. Tämä on kollektiivinen tyhmyys, jossa muutamat vikkelät pääsivät hetkeksi nauttimaan mistä? Meidän kaikkien yhteisestä hölmöydestä.
Ei lynkkauksille – peili esiin, niin löydät hölmön, vaikka se olisi mieluista löytää vaikka joltakin saarelta.