Ihmisoikeusihmiset

Uudessa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisessä on politiikkoainesta, kunhan pääsee jännityksestä. Mies meinasi tiputtaa legonsa ennen perustuslakivaliokunnan kuulemista jännitettyään niin, että etuhampaitten kalina kuului musiikkitalon työmaalle asti. Jännittäminen on ihan ok, se on inhimillistä, myös paljuselleissä, kun tavara pitää laittaa laatikkoon kaverin seuratessa toimitusta.
Tämä oli oikeusasiamies Jääskeläisen ulostulo nimityksensä jälkeen. Paljusellit, siis sellit, joissa ei ole vessaa, on suljettava, kyse on vakavasta ihmisoikeusloukkauksesta, joka mustaa Suomen mainetta.
Niinpä.
Tämä asia on yhtä tuore kuin oikeudenkäyntien pitkittyminen. Vuonna 2001 asia otettiin esille Sörkassa, missä ylikansoitetuissa paljuselleissä keitettiin paskaa kusessa. Tämä johtui kuumasta kesästä ja vankilan ylikansoituksesta. Vangit esittivät vaatimuksia valtiolle, rahaa ihmisoikeusloukkauksesta. Pääosa kuulijoista hirnui vitsille. Nyt oikeusasiamies määritti paljusellihinnaksi 50 euroa yö.
Miksi asia, joka on ollut kansainvälisen hämmennyksen kohteena 1980-luvulta alkaen ja jonka perusteella lähes 10 vuotta sitten esitettiin ihan oikeita vaatimuksia, muuttuu nyt kiinnostavaksi, siitä tulee juttu? Uusi oikeusasiamies, joka apulaisoikeusasiamiehenä olisi voinut puuttua asiaan, ottaa siitä keppihevosen nostaakseen itsensä ihmisoikeuksien puolustajaksi, vaikka ei asialle tehnyt mitään apuoikeusmiehenä.
Aika on muuttunut. Kaikki haluavat nyt olla ihmisoikeusihmisiä, sankareita, ihmisen oikeuksien puolustajia. Tähän joukkoon on liittynyt Pauliine Koskelo, uusi oikeusasiamies ja vaikka kuka. Huvittavaa on, että ongelmat ovat olleet ja valtaa näillä uusilla ihmisoikeusihmisillä on ollut tehdä asialle jotain, mutta mitään ei ole tapahtunut aikaisemmin.
Meillä on presidenttinä Tarja Halonen, joka profiloitui aikanaan ihmisoikeusihmisenä, hänelle ihmisoikeudet ovat setalaisia ongelmia sekä Etelä-Amerikkaan liittyviä kysymyksiä. Kottarainen katsoo yli Suomen piittaamatta suomalaisista ongelmista.
Halonen on tuhonnut presidentti-instituution, omalla persoonallaan, kiukuttelevana vanhana kottaraisena, joka jyrkkävasemmistolaisena vaatii itselleen ruhtinaan kohtelua ja kivaa tekemistä valtion kustannuksella. Presidentti-instituution on aika mennä.