Kaikki järjestyksessä, elämä sujuu, laskut maksetaan ajallaan, ei tapahdu mitään odottamatonta, naapurit nyökkäilevät, koira ei kuse sukille. Onko tämä hyvä ihminen, joka elää onnellisena elämän aamusta iltaan, tuottaa taloudellista hyvää ja jälkeläisiä, jotka ovat yhtä kunnollisia ja ymmärtävät kuolla ajoissa, jotta eivät rasita valtiokonttorin tilejä.
Laskut maksamatta, mieli heittelehtii, satunnaisia kohtaamisia, rikkinäisiä suhteita, tuijotusta. Pelottava, arvaamaton, pukeutuu oudosti, en tunne, puhun siitä, se on outo. Taiteilijamieli ei ole taiteilijoissa, vaan ihmisissä, jotka osin ovat taiteilijoita. Nykyään taiteilijatkin ovat omaksuneet insinörismin, jossa kaikki on säntillistä ja suoraa.
Missä on onni. Järjestyksessä vai epäjärjestyksessä, sekavuudessa vai ennalta-arvattavuudessa, levottomuudessa vai rauhassa? Se voi olla missä vain. Elämän ohjaimet ovat hukassa, jos onnea etsii muiden kautta. Se voi tulla muiden mukana. Mutta vain kun aivot ovat auki ja mieli vapaa. Mieluiten ilman kemiaa, ihan omilla höyryillä.
Taiteilija nauraa ja huutaa, laulaa ja lausuu, kierii matolla kun toinen kuvaa. Kaikki jää raidalle, kameraan ja muitten päähän. Mieli lipuu ihmisten kesken, vapaana ja avoimena, löytää uusia, yllättäviä reittejä, luo uutta. Taiteilijahenki.
Painitaan, puristellaan, nostellaan, rakastellaan. Eletään. Elämä on hormonia, voimaa ja kosketusta, tunnetta ja välittämistä. Se on myös kyräilyä ja tuuppimista, toisten tallomista ja tuhoamista. Elämistä toisen verestä. Kaikki käy, kunhan se lisää onnea, oikeaa, ei uusia bemareita.