Hullu-jenka

Oli hienoa herätä heinäkuuhun ja avata postia Helsingin käräjäoikeudesta. Sain laskun oikeudenkäyntikuluista – summa oli noin 100 000 euroa. Olin paikalla ehkä viisi kertaa, joten kertamaksu olisi ollut ilmeisesti 20 000 euroa. Valitettavasti minut velvoitettiin paikalle useammin kuin olisin halunnut, niin laskuakin syntyi sitten komeasti.
Ensin käydään oikeutta 15 vuotta, laitetaan linnaan niin pitkäksi aikaa kuin laki sietää, ehkä jopa vähän yli, sitten viedään koko omaisuus. Jatketaan oikeudenkäyntejä, vaikka linnaan ei enää mahdu, laskutetaan oikeudenkäynnesitä summia, joita kukaan ihminen ei pysty palkallaan maksamaan – tehdään ihmisen elämä täysin mahdottomaksi, mitä järkeä tässä on?
Ensimmäinen ajatus näin aamuauringossa oli – jossain muualla voisi olla vähän helpompaa.
Olen lueskellut Nietzeä, joka on varmasti yksi historian merkittävimmistä filosofeista. Hänellä on ollut montaa mielessä, mutta tuoreeltaan tajusin yhden suuren asian hänen teksteistään – Ihmisellä on pakottava tarve saada kaikille asioille jokin tuttu syy. Asiat eivät vain ole, vaan niillä on aina syynsä. Tämä syy ei ihmisen mieleen tule mistään kovin järkevästä masiinasta, se tulee omasta päästä, joka asettaa syyn sopivaan, itselle tuttuun syy-maisemaan. Tällä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Näissä oikeudenkäynneissä syy-seuraussuhteet tulevat syyttäjän ja tuomarin päästä heidän sairaasta syy-maisemastaan. Mikään ei voi olla rehellistä ja oikeaa, mitään mitä sanotaan ja vaikka todistetaan, ei voi olla vastoin syyttäjän ja tuomarin synkintä syy-varastoa. Pahuus on monesti, ei tietysti aina, syyttäjän omassa päässä.
Tämä on niin varmaa erityisesti tässä viimeisessä hulluudessa – oli oma syy-kuppini kuinka sekaisin tahansa, tämän minä tiedän.
There is no God – no Law, but there are philosphers that are worth studying – Heil Nietze!