Vielä ei ole aika sielunhoidon, mutta se tulee, kun lamassa kuullotetut taloussodan uhrit hakeutuvat joukolla erilaisten terapeuttien huomaan. Päätä puristava ahdistus ajaa ronskimmatkin miehet kertomaan tuskaansa ymmärtäväisille hoitajille, jotka luovat ihmisiin hoitosuhteen, johon moni hirttäytyy.
Kaikki tuntuu niin auvoiselta, joku kuuntelee sinua, olet tärkeä kuin piispa pappilassa. Voit oikaista itsesi sohvalle ja nostaa rasittuneet kalossit terapeutin tyynylle eikä kukaan sano mitään, kuuntelee vain. Harmonia on rikkumaton.
Aika kuluu. Täsmälleen 45 minuutin kuluttua olet valmis, olit tai et, auttajasi nostaa perseensä penkistä ja ohjaa sinut ulos. Nähdään taas huomenna tai ensi viikolla, riippuen ei niinkään vammasta, vaan lompsasta.
Kun tulee maksunaika, et saakaan laskua tehdystä työstä, vaan kulman hämärissä hyörivä terapeutti kaivaa käteiskuittikansion ja kirjoittaa sinulle kuitin sitä vastaan, että lyöt hänelle pätäkkää käteen. Yksikään itseään kunnioittava terapeutti ei ota maksua tilille, koska käteismaksu on hoidon elimellinen osa, sillä sitoutetaan potilas.
Jos et pääse tapaamaan terapeutti esim. koska olet jäänyt junan alle, se ei vaikuta laskuun. Sovitut ajat on pidettävä, junan alle jääminen on vain osoitus pitemmän hoidon tarpeesta. Maksat, vaikka olet sairas, vaikka terapeutti ei ole paikalla. Maksat ja maksat niin kauan kuin lompsassa on virtaa.
Nykyään yhteiskunta osallistuu kustannuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että terapeutti laittaa laskun sinulle ja yhteiskunnalle. Tämän jaon ainoa positiivinen puoli yhteiskunnan kannalta on, että osa terapeutin saamasta rahasta tulee näkyviin hoitohuoneen hämärästä.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon käteisellä saamistaan maksuista terapeutit ilmoittavat verotuksessa. He eivät sääli potilastaan eivätkä veronsaajaa. Harvinaisen kylmäverinen veljeskunta.