Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Varjonen teki syyttämättäjättämispäätöksen veropetosepäilyssä, joka koski Finnairia. Juttu oli tullut vireille tullin tutkinnassa selvitettäessä hämmentävää hävikkiä, partavesiä ja parfyymejä, erityisesti Chanel 5:ta oli hävinnyt lentokoneitten käytävillä ilman maksua.
Veropetoksen tunnusmerkistön mukaan joku antaa väärää tietoa verottajalle ja tästä seuraa, että määrättävät verot jäävät tai uhkaavat jäädä liian alhaisiksi. Kyse on siis yhteisistä kolikoista, joilla maksetaan mm. syyttäjien palkkoja.
Finnair ei nyt sitten ollut syyllistynyt rikokseen, kukaan ei ollut huijannut tai yrittänyt huijata verottajaa, siis tehdä Kallasvoita, pikkuriikkistä verokeplottelua, joka siviastysvaltioissa kuuluu normaali ihmisen arkipäivään. Italia ei tässä suhteessa enää kuulu joukkoon.
Mikä tässä sitten on niin kummallista?
Tämän asian arpominen esitutkinnassa ja syyteharkinnassa kesti seitsemän vuotta, siis sen selvittäminen, oli uhka väärästä ilmoituksesta verottajalle todellinen. Jos sivistysvaltiossa voikin Kallasvoida, sivistysvaltiossa ei voi tutkia tällaista asiaa näin pitkään.
Jos syyte olisi noussut, olisi kenkä heilahtanut useampaan hanuriin Finnairilla. Tätä saatiin odottaa nyt seitsemän vuotta.
Joku aikanaan otti kantaa maailman menoon sanoin: ”saatanan tunarit.”
Kimmo, saatanan tunari, et ole yksin, teitä on siinä samassa osoitteessa muitakin, liian monta.