Ratifioidaan, kun muutkin niin tekevät.
Suomi on ratifioimassa, omalta puoleltaan oikeudellistamassa, EU:n perustuslakia, jolla ei ole mitään virkaa. Perusoikeuksien kannalta kyse on niiden oikeuksien tunnustamisesta, jotka on määritetty – luetteloitu EU:n perusoikeuskirjassa. Tässä yhteydessä Unioni päättää liittyä mukaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusjärjestelmään, siis Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen alaisuuteen, missä suomalaisten uusi vuoden vaihteessa viran hoidon aloittava malli-Saran sisko Hirvelä ilmoitti tuomarin virkaa hakiessaan olleensa tuomarina 9 vuotta. Mutta missä, tällainen pesti ei löydy hänen papereistaan.
Tämä menettely osoittaa perusoikeuksien merkitystä suomalaisessa poliittisessa ajattelussa. Sitoudutaan periaatteessa oikeudelliseen asiakirjaan ilman, että tarkoituksena on todellisuudessa sitoutua yhtään mihinkään. Haetaan tuomarin virkaa väittämällä hakemuksessa omaavansa kokemusta tuomarin hommista ilman, että tälle löytyy perusteita papereista. Kun on kyse ihmisten oikeuksista, asioilla ei ole juurikaan väliä. Ne ovat korkeimman oikeuden presidentti Koskelon erittäin nasevasti kuvaamalla tavalla Suomessa ymmärretty vaalilupauksiksi – ei sitoviksi oikeudellisiksi normeiksi.
No, mitä siellä perusoikeuskirjassa sitten sanotaan? Jokaisella on oikeus saada asiansa käsiteltyä kohtuullisessa ajassa. Tämä koskee tässä asiakirjassa Unionin toimielimiä, ne eivät saa viivytellä. Ennakkotapauksena voidaan käyttää Turun hovioikeudessa vireillä olevaa oikeudenkäyntiä, joka tähän mennessä on kestänyt yli 12 vuotta. Kestää kestää, vaan ei katkea. Perusoikeuskirjassa taataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, mitä ne sitten ovat? En tiedä, ehkä kirves tai jokin muu vastaava astalo.
There is no God – no Law, and no Rights no matter how many constitutions we have.