WSOY:n syyskauden avajaisissa kustantajan kirjailijat pääsevät kuittaamaan ylimääräiset provikat happamien juomien muodossa. Toiset saavat provisionsa nousemaan huomattaviin mittoihin suhteessa niihin kolikoihin, joita kirjailijat kirjoistaan saavat. Menestyskirjailijoiden osalta edes vuoden kuivakausi tai sen huuhtominen nieluun, ei väräytä heidän provikoitaan niin että kukaan huomaisi.
Elämä on niin epäoikeudenmukaista, jos on uskomista Nina Honkasta, joka minulla oli kunnia tavata tilaisuudessa. Hän totesi edustamani ideologian olevan vastakkainen hänen omansa kanssa. Koska keskustelu oli lyhyt ja vahvasti synkkämielinen, olin lähinnä kuunteluoppilas, en päässyt selville, mikä oli se ideologinen kuilu, joka erotti nämä kaksi maailmaa.
Kuka on Nina Honkanen? Hän kirjoitti kirjan takausvelallisen elämästä, kertoi siis oman tarinansa velallisena. Hän ei ollut oikeasti velkaa, koska hänet oli huijattu takaajaksi vanhempiensa luottoon. Hän kertoi kuinka kurjaa oli olla velkaa. Oli pakko asua vuokralla Lauttasaaressa merenranta-asunnossa, jossa oli viisi huonetta kahdessa tasossa. Ei ollut varaa edes omaan autoon.
Jos Honkasen velka ei ollut oikea tai se ei ollut syntynyt rehellisesti, hänet oli huijattu siihen, niin minkä helvetin takia hän maksoi ja marisi. Ei ole rahaa tähän ja tuohon, koska joudun maksamaan velkaa, joka ei kuulu minulle. Tästä kitinästä syntyi romaani, lamavelkaisten pyhimys kertoi urheasta matkastaan velkahelvetissä.
Hän maksoi, vaikka ei pitänyt velkaansa oikeana, vaikka velanmaksu oli poissa hänen lastensa hyvinvoinnista. Honkanen maksoi mieluummin velkaansa kuin osti lapsilleen leluja.
Kyllä, Honkanen edustamme erilaista ideologiaa. Minä en hyväksy laman tai minkään muunkaan perusteella tehtyä vääryyttä, oli vääryyden tekijä kuka tahansa, vaikka valtio tuomioistuimineen. Niin Honkanen, minä taistelen niin kauan kuin henki pihisee, en anna periksi vääryydelle, vaan katkaisen sen kaulan.
Minä katson, että ensisijainen velvollisuuteni on huolehtia perheestäni tekemällä työtä, jolla maksan menoni. Minä en ano väärintekijöiltä almuja. Asun itse Lauttasaaressa vuokra-asunnossa, jossa on yksi huone vähemmän kuin sinulla. Minä en hae sossusta rahaa vaan teen rahani työlläni, vaikka olosuhteet hetkittäin ovat haasteellisia.
Honkanen, sinä olet vastuuta karttava ruikuttaja, joka elää muiden piikkiin. Rahaa ei tule, jos ei kouluta itseään, näe vaivaa ja tee sellaisia töitä, jotka tuottavat lisäarvoa. Honkanen, me todella edustamme erilaisia ideologioita