Korkeimman oikeuden purkuratkaisun jälkeen Suomi on siirtynyt uuteen aikaan. Viranomaiset joutuvat nyt tutkimaan, onko heidän toimintansa linjassa perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa taattujen oikeuksien kanssa.
Miksi vasta nyt?
Suomi on ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijavaltio vuodesta 1990 alkaen. Ihmisoikeussopimus on Suomessa voimassa lakina. Suomen perustuslaki menee perusoikeuksien takaamisessa pidemmälle kuin yksikään ihmisoikeussopimus, periaatteessa.
Suomessa ihmisen oikeudet valtiovaltaa vastaan, ihmis- ja perusoikeudet, ovat olleet periaatteita, ei sääntöjä. Suomi on ollut monessa suhteessa hyvin takapajuinen maa tässä suhteessa. Meillä ihmisoikeuksia kunnioitetaan, periaatteessa, mutta niillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, jos valtio muuta tahtoo.
Oikeudet ovat kuitenkin juuri suoja valtiota vastaan.
Tämä on omalaatuinen dilemma suomalaisessa järjestelmässä. Meillä kunnioitetaan ihmisen oikeuksia. Kunnioittaminen jää kuitenkin valtion palvomisen jalkoihin, ihmisen oma arvo ja omat oikeudet liiskataan valtion tahtoon.
Tuomioistuimet eivät ole hoitaneet hommaansa.
Nyt poliisi ja syyttäjäviranomaiset pohtivat mitä tehdä. Ihmisoikeudet hyppäsivät esiin puskasta aika puristamisen jälkeen. Helpotti kuin pitkällisen ummetuksen lauettua. Viranomaisten ongelma on aivan oma tekemä. He ovat vuosia kieltäytyneet kunnioittamasta ihmisten oikeuksia, vaikka ainakin minä olen niistä aika perusteellisesti luennoinut.
Aika muuttuu, oikeus muuttuu. Moni on tuomittu menettelyissä, jotka räikeästi ovat rikkoneet ihmisoikeuksia. Tämä tilanne aiheuttaa epäuskoa, koska nyt on paljastettu, että isi ei olekaan oikeassa, isi voi tehdä väärin, valtio ei ole aina rehellinen, se voi tehdä väärin.
Silmät auki ja mieli avoimeksi, niin asiat paranevat. Ihmisille oikeus, joka heille kuuluu.