Salossa käydyssä oikeudenkäynnissä kuultiin 24.1.2005 todistajana silloista oikeusministeri Johannes Koskista. Samasta teemasta samana päivänä kuultiin todistajana silloista lainsäädäntöneuvosta, nykyistä apulaisoikeusasiamiestä Jukka Lindstediä.
Ministerin kuuleminen on hyvin poikkeuksellista rikosoikeudenkäynnissä, mutta tässä tapauksessa tuomioistuin katsoi sen tarpeelliseksi, koska oikeudenkäynnin kuluessa valtio muutti eräitä vanhentumissäännöksiä Salossa vireillä olleen rikosmenettelyn vuoksi syytettyjen vahingoksi.
Salossa on vuosien mittaan tapahtunut erikoisia asioita, mutta tämä todistajankuuleminen muutti logiikan sääntöjä hyvin perustavalla tavalla: kaksi todistajaa vastasi samaan kysymykseen täysin päinvastoin – toinen kyllä ja toinen ei ja silti kumpikaan ei syyllistynyt väärään lausumaan, koska muutenhan poliisin olisi pitänyt käynnistää asiasta esitutkinta. Sama asia voi Salossa olla siis kyllä ja ei – eikä tässä ole mitään omituista. Tuoreeltaan tämä ilmeni käräjäoikeuden tuomiosta, joka tuomarin käsityksen mukaan voi olla niin tai näin aivan yhtä perustellusti.
Jokainen voi itse arvioida oikeusministerin ja lainsädäntöneuvoksen todistusten ristiriitaa ja logiikan sääntöjen rikkomista lukemalla alla olevan todistajankuulusteluiden purun:
AA Tuula Ylisen kysymys Koskiselle:
Selvitettiinkö tässä lainsäädäntömenettelyssä, siinä alkuperäisessä HE 27/99 valtion Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvia velvoitteita kohtuullisen käsittelyajan osalta?
Johannes Koskinen:
Kyllä selvitettiin ja tämähän on koko perussisältö sen takia, että minkä takia ylipäänsä näitä lyhennetään, näitä ikään kuin totaalisen tuomitsemisen estävän vanhenemisen aikoja. Siinä on muistettava, että ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö ei ole suoraviivainen, että kiinnitettäisiin pelkästään huomiota vuosimääriin, vaan siihen vaikuttaa se, mistä johtuvat nämä pitkät käsittelyajat. Jos se johtuu esimerkiksi syytetyn menettelystä tai vastaavasta syystä, niin silloin sallitaan pidempiä käsittelyaikoja kuin silloin, jos johtuu pelkästään työruuhkasta tai viranomaisten päästä, että asian käsittely venyy.
Tuula Ylinen:
Tuolta hallituksen esityksestä, sieltä tekstistä ei löydy analyysiä näistä ihmisoikeusvelvoitteista. Mistä se sitten johtuu, jos tämä on ollut kuitenkin syynä tähän lainsäädäntöaloitteeseen?
Johannes Koskinen:
Tätä kannattaa kysyä varmaan lainsäädäntöneuvos Lindstedtiltä
Lainsäädäntöneuvos Lindstedtiä kuultiin samana päivänä samoista teemoista todistajana Salon käräjäoikeudessa. Lainsäädäntöneuvos Lindstedt oli HE 27/1999 liittyvän valmistelutyöryhmän sihteeri. Hän oli laatimassa ko. hallituksen esitystä.
Tuula Ylisen kysymys Lindstedtille:
Kysyisin ensin tästä ensimmäisestä eli HE 27/99. Selvitettiinkö siinä lainvalmistelutyössä Suomen valtion Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvia velvoitteita kohtuullisesta käsittelyajasta?
Lindstedt:
Minulla on sellainen mielikuva, että valmistelussa ei tätä selvitetty. Näin varmaan on, että silloin voi ehkä sanoa, että 90-luvulla lainvalmistelussa ei ehkä ihan niin paljon kiinnitetty tähän puoleen ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön huomiota kuin nykyisin.
Hallituksen esityksen HE 27/1999 yleisperustelujen mukaan:
Rikosoikeudellista vanhentumista koskevien säännösten uudistaminen on osa rikoslain kokonaisuudistusta. Nykyinen säännöstö on pääosin tarkoituksenmukainen, eikä sen soveltamisessa ole esiintynyt merkittäviä ongelmia. Esitys rakentuukin keskeisesti voimassa olevan lainsäädännön pohjalle. Merkittävin uudistus olisi mahdollisuus jatkaa syyteoikeuden vanhentumisaikaa eräissä tapauksissa.
Johtopäätöksiä
Johannes Koskisen todistajana kertoma, että lainsäädäntömenettelyssä liittyen hallituksen esitykseen HE 27/1999, selvitettiin Suomen valtion Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvia velvoitteita, on ristiriidassa todistaja Lindstedtin asiasta kertoman kanssa. Tämän lisäksi todistaja Koskisen kertoma, että lainsäädäntöhankkeen perusteena alun perin olisi ollut juuri Suomen valtion Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvat velvoitteet, on ristiriidassa sekä todistaja Lindstedtin kertoman että hallituksen esityksen HE 27/1999 tekstin kanssa, jonka mukaan lainsäädäntöhanke oli osa rikoslain kokonaisuudistusta.
Rikoslain 15 luvun 1 §:ssä säädetään: Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan, Perätön lausuma tuomioistuimessa: Jos todistaja tai asiantuntija tuomioistuimessa, antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Käsitykseni mukaan oikeusministeriö ei ole katsonut tarpeelliseksi reagoida millään tavalla tähän asiaan – miten mahtaisi olla, jos tällainen ristiriita todistajakertomuksissa ilmenisi jonkun valtion vihollisen kertomana?