Lakimiehellä on vastuu, jota AA Heikki Lampela luki siten, että hän ei suostu puolustamaan pahantekijää, vaikka on ottanut tämän jutun hoitaakseen. Tästä ja asiakkaansa moittimisesta Lampela sai mätkyt liitolta.
Lakimiehellä pitää olla moraali kunnossa hoitaessaan toisen asioita. Väärän ajaminen ei ole oikein. Rahalla ei saa tehdä mitä tahansa. Rahalla ei saisi saada oikeutta, vaikka näin monesti käy. Oikeus ja laki taipuu resurssien mukaan. Tämä tulee esille erityisesti kun osapuolena on valtio, mutta entä kun valtio ei ole paikalla, ollaan vaikka ihan perheen kesken, mikä silloin painaa.
Perhe ja perintöoikeudelliset riidat ovat monasti hyvin sairaita. Ihmiset purkavat kaikkia niitä vihoja ja tuskia, mitä perheenä oleminen on aiheuttanut. Jos vanhemmat eivät ole selvinneet vanhemmuudestaan asiallisesti, tursuaa tämä tunkio haudan taakse. Kuolleen kaluja revitään rikki, otsikolla mulle, mulle…kipeätä monella tavalla.
Tällaisella sairaalla näytelmällä on monenlaisia tasoja, huudetaan naama punaisena ja sovitaan, huudetaan naama punaisena ja revitään kunnes sovitaan…ja viimeisenä, käytetään asianajajaa, jonka avulla pesä ryöstetään, putsataan, kuivataan kuolleen taskut, ei se mitään tarvitse, kuollut, käärinliinoissa ei ole taskuja ja muille ei kuulu mitään.
Tässä näytelmässä pahimmillaan kaikki inhimillisyys, ihmisyys häviää, muut eivät ole mitään, muut ovat vain keiloja, joita saa ja pitää kaataa, jotta itse saa kaiken, koska kaikki kuuluu itselle. Näin tuhotaan perhe, suku- perinteet, kaikki se, mikä on ollut ja joka on osa itseä tai siten pahimmillaan jatketaan sitä kaikkea juuri niin kuin aina on ollut, kun kaikki on aina ollut aivan sairasta.
Ihminen näkyy paljaimmillaan, kun istutaan perunkirjan ääressä, miten kukin käyttäytyy, kunnioitetaanko toista vai syljetäänkö tämän päälle. Sylkijä sylkee itsensä päälle, kun toinen toisensa huomioon ottaja halaa itseään. valöitettavan vähän rakkautta kuolleen jälkeen, jos sitä on ollut koskaan.