Italian pääministeri istuu maailman napojen kanssa pyhimmissä kellareissa, joissa päätetään kaikkia ihmisiä koskevista asioista. Berlusconi on poliitikko, joka on saanut valtansa poliittisen prosessin kautta. Tätä prosessia, länsimaisen yhteiskunnan selkärankaa, nimitetään demokraattiseksi menetelmäksi.
Berlusconi on veijari, joka on taikonut suuren omaisuuden liikemiehenä hieman samalla tavalla kuin venäläiset oligarkit. Harvojen toiminta kestää tarkan läpivalaisun. Länsimaisessa demokratiassa on siis mahdollista tehdä suunnattomasti rahaa menetelmillä, joita ei oikein tarkasti kukaan tunne ja joita monet pitävät demokratian pelisääntöjen, lakien vastaisena.
Berlusconi on joutunut demokratiaan kuuluvan tarkistusjärjestelmän, oikeuslaitoksen syynin kohteeksi lukemattomia kertoja. Tämä syyni ei ole johtanut yhtään mihinkään, mies on säätänyt itsensä vapaaksi kaikesta tarkastuksesta. Oikeusvaltiollisesti tämä tarkoittaa, että mies on syytön, vaikka monen mielestä hän on syyllinen vaikka mihin.
Berlusconin osalta monet asiat ovat kirjoissa ja ihmisten tunnoissa täysin vastakkain. Sen sijaan, että demokraattinen oikeusvaltio valikoisi valtion johtoon ihmisiä, jotka sinne kaikkien mielestä kuuluvat tai huolehtisi siitä, että rikoksista joutuu vastuuseen tai selvittäisi mistä kukin rahansa on tehnyt, niin näyttää siltä, että demokraattinen oikeusvaltio Berlusconin tapauksessa huolehtii siitä, että kaikki hänen tekemisensä leimataan kirjoissa täysin oikeiksi, vaikka ne kuinka jokaisesta tuntuisivat vääriltä.
Siis demokratia ja oikeusvaltioperiaate eivät toimi Italiassa. Jos tarkasti katsoo, niin eivät ne oikein toimi muuallakaan. Berlusconi on tehnyt suuren palveluksen järjelle, koska jokainen ajatteleva ihminen kykenee viimeistään Berlusconia tutkimalla ymmärtämään, että meitä kaikkia ohjaavat pelisäännöt ovat enemmän tai vähemmän vitsejä, joita suurella vakavuudella julistetaan aivan kuin jeesusjuttuja kirkossa.